Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

HALLITUS 2019 

Hallitus 2019Hallitus 2019 

Rakel Saarinen, Puheenjohtaja 

Olen 26-vuotias Kuopiosta kotoisin oleva pirtsakka savolainen. Opiskelen nyt Tampereella neljättä vuotta hallintotieteitä, mutta suoritan samalla myös tutkintoa Taidehistoriasta ja -kasvatuksesta Jyväskylän yliopistossa. Tampereella olen lukenut paljon politiikan tutkimusta ja etenkin kansainvälistä politiikkaa. Hallintotieteessä tykkään tarkastella politiikan ja hallinnon rajapintoja. Joku saattaa ihmetellä miksi taide... no taide vaikuttaa mielestäni monella eri osa-alueella ja on ollut iso osa elämääni jo pidemmän aikaa. 

Harrastan siis maalaamista ja nautin museoissa käymisestä. Vapaa-ajalla harrastan myös politiikkaa, joka on kyllä osittain jo vienyt mukanaan. Politiikan kentältä on jännittävää siirtyä ainejärjestön saappaisiin, mutta tämä on mielestäni erittäin mielenkiintoista ja tuleva vuosi näyttäytyykin erittäin mielenkiintoisena. 

Hallituksen puheenjohtajan tärkeimpinä tehtävinä on tukea muuta hallitusta ja toimia koordinoijana. Pidän myös huolta, että teemme kaikki meiltä odotetut hommat ja edustan meidän hallitusta erilaisissa tilaisuuksissa.  Hallituksessa kaikki olemme samanarvoisia ja teemme yhdessä teille upeaa vuotta! 

 

Oskari Huhtaniemi, Varapuheenjohtaja 

(koulutuspolitiikka ja sosiaalipolitiikka)

Olen Oskari ja toimin tämän vuoden Ad Hocin varapuheenjohtajana sekä koulutus- ja sosiaalipolitiikkavastaavana. Oon 23-vuotias kolmannen vuoden opiskelija ja oon kotoisin Helsingistä, josta muutin tänne Tampereelle opiskelemaan hallintotieteitä.

Opiskelen sivuaineina venäjää ja tulevaisuuden tutkimista. Mua kiinnostaa kaikennäköinen tulevaisuuteen suuntaava kehittäminen. 

Vapaa-aikaa vietän urheilemalla ja pelaamalla kavereiden kanssa. Luen myös paljon enemmän fiktiota, kun kurssikirjoja. 

Ensimmäiseltä hallitusvuodeltani toivon uusia tuttavuuksia, hauskoja kokemuksia ja yhteisen kivan eteen tekemistä. Varapuheenjohtajana osallistun yleisesti kaikkeen Ad Hocin toimintaan muiden hallituslaisten tukena. Kopo-vuosi pyörii varmaan pitkälti yliopistojen yhdistymisestä johtuvan muutoksen ympärillä.

 

Mariet Leppimäki, Sihteeri 

(viestintä, kansainvälisyys ja tuutorointi) 

 Olen Mariet, 23-vuotias kolmannen vuoden hallintotieteen opiskelija. Olen kotoisin Porista ja muutin Tampereelle opintojen perässä vajaa kolme vuotta sitten. Kirjoitan tällä hetkellä kandidaatin työtä ja opinnoissa olen kiinnostunut etenkin henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja julkisoikeudesta. 

Olen ensimmäistä vuotta mukana Ad Hocin hallituksessa ja toimin sihteerinä sekä viestintä-, kansainvälisyys- ja tuutorvastaavana. Hallitusvuodelta odotan innolla verkostoitumista ja yhteistyötä pääaineemme henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. 

 

Siiri Tawast, Taloudenhoitaja

(talous ja alumnitoiminta)

Olen 25-vuotias syntyperäinen tamperelainen, jonka sydämen on kylläkin vienyt Turku. Tampereella hengailen päivät Linnassa ja Turussa todennäköisimmin Educariumissa. Opiskelen neljättä vuotta hallintotieteissä ja sektoreinani Ad Hocin hallituksessa ovat talous sekä alumnitoiminta.  

Talousvastaavana pidän yhdistyksen taloutta jatkuvasti ajantasalla muun muassa tekemällä kirjanpitoa, hoitelemalla laskuja, suunnittelemalla toimintaa talouden puitteissa muun hallituksen kanssa ja muilla tarpeellisilla tavoilla vuoden mittaan. Alumnitoimintaa Ad Hocissa käynnistellään ensi kertaa tänä vuonna, ja toivommekin tavoittavamme alumneja, joita kiinnostaisi tavata niin vanhoja kuin mahdollisesti uusiakin opiskelijoita. Jos sinulla on ideoita alumnitoimintaan esimerkiksi tapahtumien muodossa, minuun voi olla yhteydessä.  

 

Aura Kuitunen, Tapahtumat 

(tapahtuma, työelämä ja liikunta)

Olen 23-vuotias tamperelaistunut keravalainen (no shame) ja opiskelen hallintotieteitä nyt neljättä vuotta. Pääaineen valintaan vaikutti se, että halusin jättää oman osaamisen mahdollisimman generalistiseksi, ja täydentää sitä itselle mielenkiintoisilla kokonaisuuksilla. Hallintotieteen lisäksi olen opiskellut muun muassa julkisoikeutta, yrityksen johtamista, henkilöstöjohtamista, ihmisoikeutta, politiikkaa sekä ranskan kieltä. Minua kiinnostaa erityisesti erilaiset tavat johtaa ja toimia organisaatioissa. Vapaa-ajalla lenkkeilen ja harrastan agilityä neljävuotiaan espanjanvesikoira Islan kanssa, hengailen kavereiden kanssa ja käyn salilla. 

Syy, miksi hain Ad Hocin hallitukseen on, että halusin laittaa kädet ns. saveen aktiivitoiminnassa myös yliopiston puolella, sillä toimin oikeastaan koko lukion ajan oppilaskunnassa/tuutorina/mentorina ymsyms you name it. Omat vastuualueet (tapahtuma, työelämä ja liikunta) tarkoittavat käytännössä sitä, että olen vastuussa meidän Breikkikahvi-toiminnosta sekä excuista. 

 

 

Nähdään tapahtumissa!